🖤 Stouttitiistai käynnistyy The Alchemistin pitkään omalla toivelistalla majailleella brittityylisellä Imperial Stoutilla. 🖤 OLUT: Luscious PANIMO: The Alchemist OLUTTYYPPI: Imperial Stout MAA: Yhdysvallat VAHVUUS (ABV): 9.2% VÄRI (EBC): Läpinäkymättömän Musta (80.0) KATKEROT (EBU/IBU): - TUOKSU: Mahtavan paahtomaltainen, neilikkaisen kuivamausteinen, kuivaa puuta, hivem lakritsijuurta. VAAHTO: Kahden sormen mittainen, brownie kakkuinen, kermainen, runsas. GREY’S VIEW Rakennusainetietoja ei saatavilla. Oomph. RISiä öljypedillä! Luscious on vaativa, mutta rehevästi antava. Paahtomaltaan määrä on räikeää, jota sitten öljyisyys, tummasuklaa ja pieni kerma tasoittaa hienosti. Paahtoa on puolirunsaasti, mutta tosiaan sitä on järkeistetty muilla ominaisuuksilla tyylikkäästi. Lakritsijuuri pilkistelee maun hännänkärjessä. Runko on mahtava. Medium+, öljyisä, piilokuiva takapäästä, herkullisen kermakuplainen. Jatkuva ja mukavan simppeli lopulta. MUUTA MAINITTAVAA: En ihmettele tämänkään The Alchemist oluen tuotannon jatkuvuutta. Hieno tyylilajin edustaja. Omissa kirjoissa menisi kuitenkin siis RIS (Russian Imperial Stout) kategoriaan, mutta mitäpä noista. BBF 5/2025 TASTED 3/2024

Nyt on todella tasapainoinen olut. Kaikkea mutta sopivasti.

Kirkkaan mustaa kultaa, kauniilla punaruskealla, tosin valitettavan nopeasti laskevalla vaahdolla. Nenään pärähtää paahdetta todella isolla kädellä, lisänä myös suklaata ja aavistus kahvia. Maun puolella sama kaava jatkuu. Tämä on vain yksinkertaisen tasapainoinen ja hieno juoma. Todella iso ja muhkea imperial stout loistavalla juotavuudella. Lisää, pliis!

Tässä on se jonka piti olla 700. olut, mutta säbäpelin aiheuttama jano pisti tämän hyllylle ja pakotti juomaan ensin sen Ruosniemen kauheuden ja Mikkellerin joulubissen. Jotenkin janojuomana en halunnut tätä tuhlata. Ei päiväyksiä. Paksua mustaa olutta, mukavalla tummanruskealla vaahdolla. Tuoksu on makean paahteisen kahvinen ja suklainen. Jotain kitkerääkin kenties, humalat? Maistuu hienolle. Kevyehköä, mutta tahmaavaa. Suklaata, kahvia, paahteisuutta. Onpa herkullista. Jotenkin hienosti tasapainossa kaikki. Vähän tuntuu, että turhan pieni tölkki on 😁

Oikein komea britti imperial stout, mustan kahvin värinen ja vaahto kuin espresson crema, mutta runsaampi. Paahteista mallasta tulvii sieraimiin, samoin pehmeäpaahtoista kahvia, lakritsia ja suklaata. Ihanaa paahteisuutta maussa, paljon lakritsia, mokkaa, suklaata. Maku alkaa makeana, päättyen kuivaan katkeraan tummaan suklaaseen. Täyteläistä on ja pehmeää hiilihapoiltaan, öljymäisen paksua ja tahmeaa. Britti imperial stouttia parhaimmillaan. On vaan hyvää 😋

Se tunne, kun kolea ja kova betonilattia kylmää vanhoja luitasi, mutta työnnät siitä huolimatta itseäsi syvemmälle synkkyyteen. Puoli kourallista hiekkaa tunkeutuu farkkujen vyötäröltä sisäpuolelle ja pistelee ikävästi kylmien kankkujen yläpuolelta. Kopeloit pimeässä ruosteista metallia oikeaa pulttia etsien. Hetken hiblailun jälkeen se löytyy, mutta välissä olet joutunut pyyhkimään kuivaa ja likaista ruostepurua kylmiltä, mutta hikisiltä kasvoiltasi. Kaivat avaimen taskustasi ja alat vääntämään. Avain on väärän kokoinen. Lisää ruosteisia hippusia putoaa kasvoillesi, vähän silmillekin. Onneksi mukana on toveri, joka ojentaa sinulle oikean. Sitä vartenhan toverit ovat. Käännät kunnes pultti kolahtaa hiekkaiselle betonilattialle ja sitä alkaa valumaan. Valuu aivan solkenaan. Mustaa, paksua - moottoriöljyä. Niin mustaa, että mietit, miksi taas olet laiminlyönyt viisi tuhatta kilometriä jo ennestään pitkää long life -huoltoväliä. Tiedätkö sen tunteen? Ai et vai? Hyvä, sillä en minäkään. Sillä se mikä on varmaa, niin Karjala-salkkua en osta enkä oman kotteroni alle itse möyri! Siksi on olemassa ammattimiehet. Mutta moottoriöljyä, sitä tämä olut on! Mustaa, paksua, moottoriöljyä. Ainoana erona se, ettei kulkineesta valuvan ylikypsän öljyn pinnalle muodostu vaahtoa. Loppuvuonna 2016 tölkitettyä on tämä, eli mukavasti päässyt ikääntymään. Tuoksu on suolaisen lakritsinen. Hieman vaniljainen ja makea sekä kepeän yrttinen. Pehmeää maltaisuutta ja maitokahvisuutta myös. Runko yllättää, olemalla kohtuullisen keskikepeä. Ei siis ulkoasun mukainen, josta olisi voinut epäillä tarttuuko tämä vatsalaukkuun mennessä ruokatorven reunamille. Ja se on ainoastaan hyvä asia, sillä tällaisiahan näiden brittityylisten imppistouttien kuuluukin olla! Maku on yrttisen lakritsainen ja salmiakkiin kääntyvä. Kahvia ja paahteisuutta on vain nimeksi. Hieman kookosmaista maitoisuutta ja vähän vaniljaa. Jälkimaku on lyhyt ja kuivahko, ei jätä suuta tahmaiseksi, kuten amerikkalaiset virkaveljensä todennäköisesti näissä vahvuuksissa tekisivät. Alkoholi ei maistu, mutta lämmittää niitä tarinan betonilattioiden kylmettämiä luita. Hieno olut ja veikkaan, että tölkissä reilun vuoden, puolitoista verran makoilu on tehnyt tälle vain hyvää. Varastosta löytyy vuoden 2018 tölkkikin, mutta empä taida koskea siihen enää tänä vuonna! 👌🏻