Kolmisen viikkoa menny viikonloput ja kaikki melkolailla putkeen töissä, yksi lakisääteinen oluen mittainen tauko on enemmän kuin tarpeen. Jospa tämä De Molenilla tästä. Lasiin kaatuu hyvin syvän tumman antiikkimahonkisen värinen olut, valoa ei valtavasti samean nesteen lävitse pääse. Vaahtoa ei käytännössä ole, tuota korvaa pintaan nousevat pienet hiivahiutaleet. Jättää hiivaista tahmeaa itsestään jälkeen. Tuoksu on heti kättelyyn pöläyttävä sekä raikkaan, että kypsän hedelmäisyyden luumuisesta makeasta hilloutuneesta puolesta, omenasta, kuivasta taatelimaisesta ja banaanista. Melassiseen siirappisuuteen kytkeytyy myös viba tummasta, ehken eniten hillotusta tummasta karhunvatukasta ja rusinasta. Hiivan twisti korostaa hentoa parfyymistä taustalla koreilevaa kutsuvaa pehmeyttä, muutoin syvä humalaisen dänkkinen, ruohomainen vehreä ja mausteisuus valtaavat alaa lasin yllä. Maltaisuutta on hyvin runsaasti, lämmetessään olut saa myös kevyen puisen ja suklaakonvehtisen piirteen. Miellyttävän runsas ja tuhti sniffailtava. Maku täräyttää niin yllättäen aivan selkeän jälkiruokaisen siirappivohvelin hennolla kanelilla ja hunajalla, että hymyä vääntää. Muutoinkin mausteisuus on kuin jouluelokuvien kahvilan vitriinistä, kevyt suklaisuus ja kypsä hilloutuva omena, luumu ja rusinaisuus korostavat kattausta. Mieltä lämmittää myös tuhti maltaisuus, joka säilyy kuitenkin pyöristyneen pehmeänä runkona, kukkaisuuttakin yltää edelleen maulle saakka ja tummaa yrttisyyttä käyttää makean seassa. Jälkimaku laajan siirappisen makea, maltainen, ylikypsän hedelmäisen hilloinen ja karamellisen maltainen. Suutuntuma tahmea, täyteläinen, keskihapokasta parempi, erittäin pitkäliukuinen. Sattumalta ensimmäisenä kypsytyskaspista kahmaistu olut tuottaa todella hyvän fiiliksen tähän hetkeen. Makea jälkiruoka, jossa voltit ovat piilossa ja aisteille lähes räjähtelee kaikenlaista koko matkalta. Hitaasti nautiskeltava ja pitkäkestoinen herkku. Tauko paikallaan onnistunut.