Tuoksussa makeahkoa ja sokerista bourbontynnyriä. Suutuntuma keskihiilihappoinen, ei kovin runsas, pehmeä ja makea. Runko vähän pettää. Maussa makeutta, karamelliä, viskiä, tammea, sokeria ja suklaata. Odotin enemmän.

Pedro Ximenez on itselle monesti ylimääräisen sykäyksen tuottava nimi oluessa, katsotaan mille asteelle Kees on päässyt Caramel Fudgella. Lasiin kaatuu syvän tummanpuhuva olut, valon edessä taiteilee reunoilta tummanruskeaa lävitseen. Vaahto kermakahvin värinen, yllättävän vaalea ja pienikuplainen, kestävä lautta oluen pinnalla. Tarttuu sinne tänne lasiin laskeutuessaan. Tuoksu on hyvinkin voimakkaan rukiinen yllättäen, mämmi ja rusinaisuus luontojaan tulevat tällä kombolla esiin. Raikkaampaakin luumua matkassa, hiukan kuivattua viikunaa. Nahkaisuutta, kuivaa maanläheisyyttä ja mantelimassamaista makeutta. Tummaa maltaisuutta on reilusti, luontojaan tamminen ja sherryinen tynnyri tekee yhtä sun toista. Syvää suklaisuutta ja paahteista karamelliä, tummaa siirappisuutta. Maku on todella runsas, hyvin tumman hedelmäinen; luumua, kastanjaa, viikunaa, rusinaa, ylikypsää käynyttä omenaa. Sherryinen, lakritsinen ja paahteisen karamellinen makeus liukenevat toisiinsa. Tumma maltaisuus on mukavan pehmeä, joskin hyvin esillä ja maistuu hienosti, rukiinen ja mämminen puoli toimii tässä erinomaisesti. Nahkaisuutta, kuivaa maanläheistä peltoa tässä esiintyy jännästi, mielenkiintoista. Suklaisuutta tulee voimakkaana konvehtisena, yllätys liköörisen makeana. Jälkimaku on hyvin moninainen mausta. Suutuntuma täyteläinen, keskihapokas, paksu ja kestävä. Erikoinen omalla tavallaan. Ei tarjoa sitä olettamaa makua, vaan kääntyykin vähän raffimmaksi ja maanläheiseksi. Mutta hieno silti, suosittelen.

Tämän "päivän" viimeinen maistelu, joten pienenä kevennyksenä taustalla 40 vuotta vanha klassikko levy. Tuoksu on kiehtova, toffeista fudgea, sherry tynnyriä ja aavistus lakritsaa. Maussa odotukset oli korkealla, Kees:in tuotteet on olleeet varsin laadukkaita, eikä tämäkään varsinaista pettymystä tuottanut, mutta... Maussa on paahteisuuta, tammista kuivuutta, aavistus makeaa sherryä. Tästä olin myös löytävinäni ensimmäisen kerran tuota yhteisössämme käytettyä termiä "palvikinkkua". Sherry tynnyrit on käsittääkseni niitä arvostetuimpia tynnyreitä, mutta ei ole wiskitynnyrin voittanutta. Makuhan oli pääpiirtein hyvä, mutta suutuntuma olisi vaatinut lisää "paksuutta".

Lähes mustaa jälleen. Vähän enemmän vaahtoa kuin edellisessä. Tuoksussa karamelli ja vähän jopa savuinen tynnyröinti. Maku jatkaa samaa rataa, paljon on tynnyreissäkin näköjään eroa! Tämä on todella hyvä, tosin runko kaipaisi vähän paksuutta. Jälkimakuna paahteinen mallasta ja kiva viskimäinen polte kurkun päässä.

Mun viides versio tätä sarjaa. (Eilen nautiskelin Early Times -version ja se oli kyllä heikko tapaus.) Nyt lasissa Pedro Ximénez -tynnyrissä hetken aikaa lepäillyt Fudge. Tuoksussa tutusti karamellia, suklaata ja tummaa kahvia, mutta yllättävästi tynnyröinti on taustalla. Paljon parempi fiilis tästä jo nyt kuin Early Times oli. Maussa terävät tynnyrin kyllä huomaa. Heti alussa. Aika rajoilla mennään ettei nouse voimakkaat alkohuurut nenänvartta pitkin. Makeutta löytyy onneksi myös. 3kk sitten tölkitetty. Vielä siis olisi kannattanut odottaa avaamista. Ehkä. No joo. Ei tämäkään oikein nouse sille tasolle mitä odotin. Runko on on Kees-tyyliin laihahko, mutta maut ovat toisaalta tasapainossa. Tynnyri tässä on ainakin vielä liian ”nuorta”. Ei huono versionti, mutta jos omistat tämän, avaa se vasta vaikka ensi syksynä. Terävät kulmat tasoittuvat ajan kanssa varmasti.