

Reviews

janne_vuan
@ Kihøskh6 months ago

4.5
Kihlatun syntymäpäivät ja en kelvannut tekemää natchopeltiä, joten kirjoitan olut arvion. Joskus hui hai tämän arvioinut aikaisemmin.
TUOKSU on pehmeä, maltainen, lakritsinen ja siirappinen.
MAKU on todella pehmeä. Mallasta, savua, turvetta, anista ja kaukaisesti myös suklaata.
SUUTUNTUMA pehmeä ja paksu.
Hyvin kestänyt aikaa vaikka onkin viime vuonna mennyt "vanhaksi". Vähän lasken pisteitä kuitenkin.

Viltzu
@ Kihøskh3 years ago

4.1
Viime viikolla mökillä nautittu. Unohdin kirjata ylös. Oli erittäin maukasta eikä vahvuutta juurikaan huomannut.

ManfredRaitala
@ Mikkeller3 years ago

3.5
Väriltään tumma olut. Vaahtoa vaikea saada kaadettaessa aikaiseksi. Alkoholia on näin aloittelijan näkökulmasta aika reilusti, mutta onneksi vasta jälkimaussa tulee oikeastaan vain lämmin tunne suuhun eikä pistävää alkoholin makua. Hyvin on siis voltit piilotettu. Mausta tulee mieleen turve ja vähän tervamaisuus. Huuliin tulee pieni tahmaisuus ilmeisesti oluen sokerista eli makeutta on maussa myös. On tässä vähän tekemistä näin noobille.

VeliWestside
@ Mikkeller Webshop3 years ago

4.3
After sauna beer. Might be a bit strong but what the heck. This we had with us in September but didn't manage to empty it. 🤦😝😎
Pours deep dark brown in color with hardly any foam.
Boy, this is smooth and rich I got to admit. Strong beer but the abv isn't overpowering. But I can feel it in the stomach.
Good dose of sweetness and chocolate, plum and sort of tar-like notes. Really drinkable stuff. Sticky lips as a result of the sugars. Strong beer for sure, can't deny it.

Jari J
@ Mikkeller Webshop4 years ago

4.2
Nightcap.
Bottled on:?
Temperature: +16 C
Coffee brown beer with a small head that doesn't last very long. The texture of the beer looks properly thick for a beer this size: 4/5
I was expecting this to offer plenty of malty sweetness but actually, the scent starts with plum and licorice notes followed by a chocolate and then some sweet bready maltiness. Interesting but quite mild for a beer this big. But luckily it gets stronger after the beer warms up: 4/5
The mouthfeel is full and lovely smooth with strong, pleasant warming alcohol. Real nice. Pleasure with every sip: 4,75/5
The taste goes straight into the deep world of malts: bread, sweetness, licorice, a hint of tar, plums, dried fruit, mild notes of coffee, and chocolate. Then some herbal and of course a noticeable, but under control, alcoholic flavor. Good and complex flavor profile. Bit of like a mixture of Barleywine and Imperial Stout but pretty much without any roasted flavors: 12,75/15
Overall big, bold, and complex beer that seemingly changes a bit with every sip. Perfect slow sipper nightcap: 16,5/20
=42/50

Juho L
5 years ago

4.3
Olihan hieno olut. Isänpäivän kunniaksi huitasin illalla telkun äärellä.

janne_vuan
@ Mikkeller Webshop5 years ago

4.7
Työviikon, kevyen salitreenin ja saunan jälkeen ei enää pelleillä: Hoppin Frogin vuosittain julkaistava Gavel Slammer. Lisäsin tämän vuoden 2019 version uutena Pintiin, kun taitaa vähän vuosittain muuttua. Eli tätä olutta on tehty vuodesta 2016 juhlistamaan Ohion osavaltion oluen alkoholirajan poistumista ja 2019 versioon on saatu vaatimattomat 16.3% alkoholia. Mielenkiintoista.
ULKOASULTAAN olut on todella tumman ruskeaa ja siihen nousee nopea beige vaahtoutu.
TUOKSU on paahteisen maltainen, savuinen, tervainen ja suklainen. Ihan ei kaikki alkoholi pysy tuoksussa kurissa, mutta hei 16.3%.
MAKU... Ei hitto! Aivan tajuttoman pehmeä ja syvä. Tervaa, turvetta ja siis viskisyyttä, suklaata, toffeeta... Lämmin ja vahva, mieletön. No joo, ehkä vähän ainakin uloshengityksessä maistuu alkoholi, mutta ei haittavasti ja 16.3%, oikeesti hei!
SUUTUNTUMA on täyteläinen, paksu, pehmeä, öljyinen ja tahraava. Aivan voisi laittaa, vaikka vanhan diesel moottorin öljyiksi pyörimään.
Jep, ei pelleillä! Aivan uskomaton paketti! Tätä on myös tynnyrikypsytettynä, joten pitää sitäkin ottaa joskus mukaan, kun taas tilailee. Ihan en täysiä ilkeä laittaa, mutta... 🤔